Häväisty Pitsimekko

Hellou~

Tämä postaus tulee taas kasaan materiaalista, mikä on koneella pyörinyt jo jonkin aikaa.


Kesällä tein suursiivousta vaatehuoneeseen ja raa'alla kädellä heitin myös muutaman pussillisen vaatteita roskiin.

Eteeni osui tämä kyseinen musta pitsimekko mikä on kulkeutunut jo useita, useita vuosia sitten minulle joltain kirpparilta.

Pyörittelin tätä mekkoa käsissäni ja aluksi se oli jo menossa siihen pussiin, minkä oli tarkoitus mennä roskiin.

Sain kuitenkin idean, mitä tälle mekolle voisi tehdä. 

 Mekko on kokonaan pitsinen, alla on vain musta vähän lyhyempi mekko.
Koska tää mekko oli jo menossa roskiin, ajattelin vähän "uusia" tätä enemmän omanlaiseksi.

Irrotin tämän mustan alusmekon, leikkasin hihat pois, leikkasin syvähkön V-kaula-aukon ja leikkasin selän auki.....

Outcome;

 

Minähän en mikään ompelija ole, joten en mä mitää oikeasti osaa tehdä. Kunhan halusin saada idean miltä mahtaisi mun näköinen mekko näyttää.
Etupuolelta ei ole kuvaa....olo oli muutenki turhan alaston. Ei siis tarvi pelätä, en todellakaa ole tällä minnekkää menossa! Omaksi iloksi vain.

Tuo mekon selkäosahan ei ole ihan sellainen millainen on mun "täydellisen" mekon selkäosa. Tai olisi muuten, mutta kun se on sen verran löysä ettei pysy muodossaan.
Ristikorukin pääsi hieman uuteen käyttöön.

Perus naamakuva mikä on ihan plöyh, puhumattakaan hiuksista.

Ja loppuun iso vauva, joka oli kaverina ku otin kuvia.




Ja vaikka tuo materiaali olikin vanhaa seuraava juttu on ihan tältä hetkeltä.
Janne aiheutti tänään pienen sydänkohtauksen. Lähdin neljän aikaan iltapäivällä käymään vanhempieni luona, hakemassa autoni jota isä on korjaillut. Janne sanoi kuitenkin jäävänsä kotiin, halusi jäädä tekemään omia juttujansa ja vain olla kotona viikonlopun. Tehnyt viime viikolla kuitenki useamman 11 tunnin työpäivän joten ihan ymmärrettävää, lähin siis yksin.
Seitsemän aikaan illalla, Janne kuitenki soittaa mulle. Herra kertoo että oli mennyt lääkäriin käymään, kun oli vatsa tullut niin järkyttävän kipeäksi. Soitti kuitenkin sen takia, että paikkakunnan terveyskeskuksesta oli passitettu ambulanssilla keskussairaalaan.
Silmät ja leukahan mulla putos ja kyselin vain että mitä miksi. Kuulemma lääkäri halusi lähettää keskussairaalaan testeihin ja kuvaukseen. Lähinkin sitten pian tämän puhelun jälkeen ajelemaan kotia, vaikka täytyy sanoa että hieman ajatukset olikin muualla kuin siinä ajamisessa.
On se vain tuskaista odotella kotona ja olla tietämätön että mikähän toisella on. Sanoin Jannelle, että soittaa mulle ku tietää enemmän ja että mikä on, mutta vielä yhdeksänkää aikana ei ollut kuulunu mitää.
Soitin sitte Jannelle ja sielä vastasi ihan toisen oloinen ihminen. Hyvin hiljainen ja selvästi kipeä. Kertoi että särkylääkeen vaikutus alkaa loppua ja alkaa taas sattumaan, joten en viitsinyt kauaa puhua puhelimessa. Selvästikkään ei jaksanut. Siinä vaiheessa alkoi vaan suurempi murehtiminen. Ekan puhelun perusteella se vaikutti ihan OK:lta ja oletin että tulee testejen jälkeen kohta takas kotia. Epäilin vahvasti että olisiki umpisuoli vaivannut. Sitten meidän puhelut vaihtu whatappiin ja se sano että odottelee edelleen lääkäriä. Oli pitkät jonot...
Puoli 11 aikaan oli vasta päässyt röntgeniin ja joutui taas odottelemaan lääkäriä ja oli saanut ennen sitä jo voltarenia suoraa lihakseen. Tässä vaiheessa kuitenkin oli kerrottu että epäillään virtsatiekiveä. Lääkärin jälkeen Janne kirjotti että joutuu jäädä täksi yöksi sinne. Saa siellä särkylääkettä kun tarvitsee ja kivi oli sen verran pieni, että tulee itsekseen pois.
Helpotti kun vihdoin tiesiki jotain. Ei vain kyllä käynyt mielessäkään moinen vaiva. Noh pitäisi päästä kotiin huomenna (tai siis tänään) heti vain kun se kivi tulee pois.
Se siitä sen muista suunnitelmista viikonlopulle.

If I Was Your Vampire

Hellurei!

Täällä taas.
Päätin palailla tällaisen "Vampyyri"- teeman kanssa. Kuvat puhukoon puolestaan.

If I was your vampire,
Certain as the moon,
Instead of killing time,
We'll have each other
Until the sun.

Kuvan mekko on pyörähtänyt täällä blogissa jo aiemmin, mutta kyllä tämä ihanuus piti tuoda vielä uudelleen takaisin tänne. Vähän tällainen "retake version".

Kyseessä edelleen Punk Raven Vampire Flower Dress.
Ehdottomasti yksi erikoisimmista ja näyttävimmistä mekoista mitä tämä muija omistaa. Harmittaa vaan, että juurikin tämän erikoisuutensa takia, tälle ei oikein montaa paikkaa keksi missä pitää. Tästä syystä mekko lojuukin suurimman osan ajasta vaatekaapissa. ╥﹏╥

Mekon leikkaus on kiva, materiaali on pehmeää ja pidän siitä että selkä on paljas.

 Harmi että olin käyttämättä teemavärejä mustaa ja punaista silmämeikissä...
Huulissa sen sijaan käytin näitä molempia huulipunia. Beauty UK:n punat, nimeltään "darkness" ja "vampire".

 Kynnetkin värkkäsin. Ensimmäistä kertaa viitsin yrittää tätä kauan himoteltua liukuvärjäystä. Yllättävän kivuttomasti onnistui ja olin jopa tyytyväinen. Kynnet kaipasivat vielä viimeisen silauksen, joten päätin ottaa ja hieman teroittaa niitä.... Ei liikaa, että pystyy vielä jotain tekemäänkin.

Siinäpä meikistä jotain kuvaa. Pitääpä ensi kerralla koittaa tehdä sopivampi silmämeikki, tuo nyt on vähän turhan "siisti". Teema oli vain vielä hakusessa kun silmät oli jo tehty...

Sitten asiasta kukkaruukkuun. päätin eilen että köyhät kyykkyyn ja sitä rataa. Menin tilaamaan vihdoin ja viimein Wii U:n ja jopa yhden pelin jo siihen. Ei ollut halpaa huvia let me tell ya that.
Mutta koska Wii U:lle on tulossa niin paljon pelejä mitkä on pakko pelata, oli tämä aikakin jo hankkia. ೭(˵¯̴͒ꇴ¯̴͒˵)౨ 

Round and round like a horse on a carousel

Ja täällä jälleen!

Pidin sitten ei suunnitellun "loman" tästä blogista. En suunnitellut jättäväni vain blogia ja katoavani, mutta niin kuitenkin kävi. Ei tosin yhtään haitannut, ei oikeastaan ole ollut mitään niin tärkeää päivitettävää ja toisekseen, oon vain ollut super laiska suurimman osan kesästä. Katsonut sarjoja ja elokuvia, maannut sohvalla päivät ja välillä pelannut jotain. Mun motivaatiot kaiken suhteen on ollut täysin nollassa. Ensin olen innostunut jostain ja saman tien tullut jo toisiin ajatuksiin, että enpä taida kuitenkaan jaksaa. Tätä tämä kesä sitten on ollut suurimmaksi osaksi. Jos ihmiset ovat seuranneet mua muualla, on jotain pientä päivitystä sieltä täältä voinut lukea ja kuulla.

Kesäkuun puolessa välissä käväisimme Vaasan Rantasipi kylpylässä käyttämässä meille kihlalahjaksi annetun lahjakortin, mikä piti käyttää ihan niinä päivinä viimeistään... huoh miksi lahjakorttien kanssa jää aina viime tippaan niiden käyttö, vaikka parempi niin että ne tulee kuitenkin käytettyä. Olimme yhden yön hotellissa, käytiin vähän kylpylän puolella polskuttelemassa ja uimisen jälkeen fancysti ravintolaan syömään.

Jannen kaveri ja veli päättivät tulla yli 400km päästä juhannukseksi meitä tänne ihmettelemään ja mukavaa oli että tulivat! Mitään suuria suunnitelmia juhannukseksi ei ollut, niin kuin ei yleensäkkään. Kaveri yritti saada Nummirockiin ja Provinssiin, mutta en todellakaan ole festari ihminen ollenkaan joten jäi menemättä.
Juhannuksena kuitenkin oli tarkoitus tehdä jotain muuta kuin istua kotona, kun kerta tänne asti oli tullut ihmisiä sitä viettämään. Kaverilta kävi sitten kutsu hänen isänsä luo istumaan iltaa ja sinne me sitten itsemme saimme. Kaikkiaan oli mukava ilta ja porukalla juttua riitti, mutta voi toivoton miten kylmä sekin ilta/yö oli! Istuimme umpinaisella terassilla koko illan ja ihan loppuillasta kaikkia alkoi tutisuttamaan se kylmyys ja siirryimme sisälle. Villasukat ja housut teki kyllä mieli kaivaa. Ja tällaistahan se koko kesäkuu oikeastaan oli, järkyttävän kylmää. Ei ollut tietoakaan shortseista tai topeista. Nyt heinäkuu on sitten ollut aivan naurettavan kuuma. Ei tee mieli tehdä yhtään mitään näiden helteiden takia, meikkejäkään ei jaksa naamaansa laittaa, kun ne hikoilee saman tien pois.

Blogin ulkoasukin sai nyt uuden ilmeen, ja olen tyytyväinen vaikkei se vielä täysin valmis ole. Tarkoitus oli, että kun kerran pidin tuollaisen tauon tässä välissä, niin palaan vähä "refreshattuna" takaisin. Materiaa ja muita uusia pienempiä juttuja tuolla olisi mistä voisi saada jotain blogin täytettä. Muutamaa meikkipostaustakin olen miettinyt ja ihan uutena harkintaan on jopa tullu videopostaus vaihtoehto! Mulla ei kuitenkaan ole videopostaukseen mitään aihetta, minkä takia se onkin vain harkinnan alla. Saa siis ehdottaa!

"Saatte" nyt nauttia mun kesäkuun alussa räpsityistä puhelinkuvista.

Tässä kai tämä "pikainen" päivitys olisi. Asianihan oli vain ilmoittaa että I'm back!
Ja mun poissaolon aikana tänne on eksynyt muutama uusi lukijakin!
Toivottavasti en pelästytä teitä heti pois.(¬‿¬)

I wanna drink you sober

Heissan.
Pyörähtänyt taas tovi viime postauksesta.

Ajattelin tulla päivittelemään vähän kuulumisia ja sen sellaisia.

Töitä, töitä ja töitä. Oon nyt ollut melkein kaikki tän kuun lauantait töissä ja ensi viikon lauantaina taas... blahh. Voin kertoa, ettei huvittaisi kyllä yhtään mihkään töihin lauantaisin. Mutta ei voi mitään.

Tämäkin viikko...loppuviikko torstaihin asti, oon töissä kuuteen asti illalla... huikeaa näin pääsiäisen alla. MUTTA onneksi mun ei tarvi nyt lauantaina töihin ja saanki olla lomalla tiistaihin asti! Tulee tarpeeseen, vaikka uskokaa tai älkää, mulla on enää vajaa kaksi viikkoa harjoittelua jäljellä! Jeeee!
Tämän kuun alussa tuli myös toinen tyttö harjoitteluun samaan paikkaan. Ja ensimmäistä kertaa, mulla on siellä joku jonka kanssa puhua. Ollaan niin samassa veneessä, melkein saman ikäisiä ja tultu harjoitteluun saman henkilön kautta. Voidaan puhua paskaa ja jakaa kokemuksia.
Mutta se nyt töistä.

Joku vajaa kuukausi sitten sain vihdoin ja viimein oman auton! Eihän mulla tuo kortti olekkaan taskussa ollut kuin siitä asti kun 18 täytin, mutta oma auto on uupunut. Ei ole ollut niin välttämätön, kun keskustassa asustelee, mutta on se vain kätevä.

Materiaa ja meikkejä on tullut taas haalittua ja ehkä näistä jaksan kirjoitella joskus. Ehkä.

Eikai mulla tämän järkevämpää tähän hätään ole. Yritän vielä huomenna ehtiä päivittelemään.

Nyt jotain extra häröilyjä tarjolla. (naama spämmi muutamalta kuukaudelta)

 Pidennyksetki päässy muutamaan mukaan. Harmi että ne on kamalassa kunnossa ja pitäisi ostaa uudet. Oon myös viime aikoina tykästyny tummaan silmämeikkiin.. Yleensä oon todennut, ettei kauhean raskas silmämeikki sovi mulle syystä että silmät näyttää väsyneiltä ja raskailta. Jostain syystä oon kuitenki alkanu pitää siitä juuriki noista syistä!

Ja Ps. Joku aika sitten törmäsin bändiin nimeltä In this moment.Voin rehellisesti sanoa, että sen jälkeen kun tämän bändin löysin en ole oikeastaan muuta kuunnellutkaan. Tällä bändillä on niin tajuttoman hyviä biisejä! Puhumattakaan hotista Maria Brinksistä. Uuh.

Haastan itseni haastamalla tämän haasteen

Kiitän Werewolfia tästä haasteesta! Katsotaanpa mitä tästäkin tulee....hieman pelottaa, että tämä kuvaosio tulee toistamaan itseään pahasti...


Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa  päivittäin kuva seuraavista aiheista:

AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄNKUVA.

+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset.

Haaste alkaa seuraavana päivänä, joten tänään joudut vastaamaan rehellisesti kahteenkymmeneen kysymykseen.

1. Mikä on sinun horoskooppimerkkisi?

Kauris- naurettavan ylpeä siitä vielä.

2. Osaatko valehdella?

Kyllä ja en. Osaan valehdella silloin kun siitä ei ole mitään haittaa kenellekkään, mutta muussa tapauksessa en osaa valehdella - enkä halua.

3. Pidätkö itseäsi luotettavana?

Äärettömän. Koen, että ihmiset voi luottaa muhun, eikä mulla ole mitään tarvetta puhua kenenkään asioita muille. Varsinkaan jos joku on oikein luottamuksellisesti avautunut asioistansa mulle.   

4. Miksi aloitit bloggaamisen?

Ööh apua. Taisin rekisteröityä bloggeriin joskus kauppiksen ekalla...tai tokalla en ole 100% varma. Kaveri oli pitänyt blogia jo jonkin aikaa ja sitä lueskelin silloin tällöin ja sitten innostuin itsekkin tänne eksymään. Bloggaamiseni kuoli kuitenkin hyvin nopeasti ja oikeastaan seurailin vain muutaman kaverin blogia enää. Muutamat kerrat olin poistamassa jo koko bloggeri tiliäni, mutta se osoittautui jotenki haastavaksi joten jätin blogin rauhaan.. Aloin kuitenkin seurata useampia blogeja ja muutamat muut tuttuni aloittivat blogin pitämisen ja sain taas jonkinlaista potkua kirjoittamiseen. Aikani kirjoittelin vanhassa blogissani ja sitten tyssäsin, kun koin että blogin sisältö oli niin sekaista enkä pitänyt siitä. Sen jälkeen aloitinkin puhtaalta pöydältä tässä blogissa.

5. Oletko onnellinen?

Jos kysyttäisiin Jannelta, vastaus olisi "Ei se oo koskaan onnellinen". False! Mä en vain näytä juuri mitään tunnetilojani ja naama peruslukemilla ei kukaan voi oikeastaan tietää miltä musta oikeasti tuntuu, jollen sano ja sitä ei tapahdu juuri yhtään sen useammin. Mä olen hyvin stressaava ihminen ja ajattelen enemmän negatiivisia asioita, joten välillä on mahdotonta olla "onnellinen".  Vastaus kuitenkin kysymykseen; Kyllä, koen olevani onnellinen suurimman osan ajasta. Materiaalionnesta puhumattakaan...

6. Kadutko jotain asiaa todella paljon?
Totta puhuakseni, en oikeastaan. Harkitsen niin paljon tekemisiäni ja sanomisiani, etten juuri loppupeleissä joudu katumaan yhtään mitään mitä olen tehnyt.

7. Raha vai rakkaus?

Voiko saada molemmat? Rahalla saa kaikkea kivaa, mutta jos näistä pitäisi valita, niin kyllä se rakkaus kai veisi minuakin enemmän kuin raha.

8. Onni vai terveys?

Terveys. Simple like that.

9. Olet yksin, sinulla on kylmä. Otat puhelimen käteesi, kelle soittaisit sillä hetkellä?

..... Ensimmäisenä lämmittäisin lämpöpussin mikrossa, kietoisin sen jalkojeni ympärille tai niskaan lämmetäkseni - puhelimella menisin todennäköisesti selaamaan feispuukkia. Mitä siinä kenellekkään soittelisin jos on vähän kylmä..

10. Mikä on sinun hurjin unelmasi?

Hmm. Asua isossa talossa, missä yksi kokonainen huone olisi pyhitetty mun vaatteille ja kengille ja muille asusteille. Dream big vai mitä ne sanoo.

11. Etsi netistä tämän päivän ennuste koskien horoskooppiasi.
Olet ollut ankara itsellesi viime aikoina. Se, mikä on sinusta epäonnistuminen, voi olla täysin hyväksyttävä tulos jonkun toisen mielestä. Saavutat tavoitteesi, kun et ota asioita liian vakavasti.

Story of my life. 

12. Kadehditko ihmisiä?

En oikeastaan. Ei ole mitään syytä miksi kadehtisin.

13. Millainen olisi unelma sinä?

Olisin lahjakas jossain, omistaisin naisellisemmat kasvonpiirteet, pienemmän nenän ja timmimmän kropan.Vähän naisellisempi äänikään ei olisi pahitteeksi. Olisi kai myös kiva jos osaisin ilmaista tunteitani ja itseäni paremmin.

14. Kuvittele itsesi 10 vuotta eteenpän. Missä olisit? Mitä tekisit?

En pysty edes ajattelemaan itseäni 5 vuoden päähän ilman että ahdistuisin. Toivottavasti olisin terve, saanut aikaan jotain ja tekisin jotain mistä pidän.

15. Suurin ensikesän suunnitelma?

En ole suunnitellut vielä mitään.

16. Milloin viimeksi itkit?

...Tammikuussa.

17. Miksi ihmiset seurustelevat, vaikka sanovat sen olevan hankalaa?

Parisuhteet eivät ole mitenkään hankalia, paitsi jos niistä itse tekee hankalia. Voihan olla mahdollista, että näin ajattelevat ovat olleet silloin väärien ihmisten kanssa, jolloin homma ei vain toimi ja se on hankalaa.

18. Seurusteletko sinä?

Khyll.

19. Haluatko mennä naimisiin?

Ehkä joskus, ei nyt ainakaan vielä lähiaikoina.

20. Mitä mieltä olet tästä haasteesta?

Pisti oikein ajattelemaan näitä vastauksia.

Lisää vielä tähän loppuun viisi tärkeää kuvaa.   

 Kaksi yhdellä iskulla; Janne ja perhe ♥ Ja to protect the innocent sensurointi...

Karvalapset ♥

Oma rauha, luonto ja rentouttava ympäristö.

Muistot ja kokemukset ♥

Kiitä haasteen antajaa ja kuvaile hänen blogiaan kolmella sanalla.

Kiitos Werewolf! Blogisi on sinunlaisesi, mielenkiintoinen ja VIOLETTI! :D

Haasta viisitoista bloggaajaa tekemään tämä haaste.
Vai 15....

Vivian
Belsissa 
Necromantic
Meri
Selena
Mystral
Mustaa maitoa
 Factory Girl
....

Apua en keksi enempää, enkä ole varma oletteko jo tämän tehneet - ignooratkaa jos olette :D 

As if my heart wasn’t enough, my body is about to get ruined

Täälla on näemmä ollut taas hieman hiljaista.
Varsinaisesti ei ole juuri ollut mitään mistä kirjoittaa ja töiden jälkeen ei vain millään saa itseään siihen mielentilaan, että voisi jaksaa päivittää blogia.

Eilen meinasin kirjoittaa jotain, mutta torkahdin sohvalle ja herättyäni kärsin "krapulasta" ja päätä särki niin pahasti ettei siitä olisi tullut mitään. Tänään siis koitetaan vähän paremmalla onnella.


Viime aikoina olen huomannut, että olen ahminut uusia kynsilakkoja oikein urakalla.
Mukava ostella uusia lakkoja muutenkin, rupeaa nuo vanhemmat kynsilakat olemaan niin takeroisia ja kuivuneita, että kaipaisi koko kynsilakkapussukan sisältö uudistuksen.

Harvinaista, mutta olen alkanut pitämään helmiäismäisistä kynsilakoista ja näistä lemppari on oikeanpuoleisin. Harmiksi, mulla ei ole näistä kuvia kynsissä, mutta näyttävät kynnellä pitkälti juuri tuolta miltä purkissa.Merkkinä toimii Flormar.

Beauty UK - Burgundy, P.I.A. - Midnigt Shimmer ja Beauty UK - Black

Toi burgundy oli sen verran kiinnostavan värinen, että oli pakko hommata ja tykkäilen! P.I.A.-lakassa on violetti pohja ja paljon kimalletta. Sitten tietty ihan perus musta lakka, koska sitä menee eniten ja nuo muutamat mitä itsellä on, ovat jo niin kuivan tahmeat ettei niillä saa enää kynsiä laitettua.

Mukaan tarttui myös uusi meikkisivellin, Royal Angled Eye Shadow Brush. Halusin nimenomaan tällaisen viisto kärkisen siveltimen lyhyemmällä harjalla. Harja osa on sen verran ohut, että pitäisi pystyä tekemään tarkempaa ja ohuempaa jälkeä. Kaverina Rimmelin Lasting Finish 1000 Kisses Lip Liner Red Dynamite huultenrajauskynä. Tajusin, etten omista kunnon punaista huultenrajauskynää, joten asia piti korjata.

Utelias luontoni pääsi myös irti kaupassa ja aloin hypistellä kyseistä voidetta käsissäni, päässäni ajatus "ottaakko vai eikö ottaa". Hintaa tälle pienelle putelille tuli yli 17€ joten huhhuh... mutta halusin jo vain kokeilu mielessä edes testata tätä. 

Kyseessä on siis Loreal Parisin CC- voide ja tämä kyseinen voide on tarkoitettu punoituksen neutralisoimiseksi. Nenänpielet on itsellä aina hieman punoittavat, joten ajattelin josko tällä saisi neutralisoitua punaisuuden kunnolla. Peiteväreillä saa toki peitettyä hyvin, mutta silti tuntuu, että punaisuus paistaa aina joskus läpi. Olin kyllä skeptinen voiteen suhteen, enkä oikein edes odottanut mitään erikoista lopputulosta,mutta...... täytyy sanoa että ainakin näyttäisi toimivan - oikeastaan tosi hyvinkin, ainakin itselläni. 

Voide on vihreää kun sen tuubista puristaa, mutta kun sitä alkaa levittämään ongelma-alueelle, se muuttuu täysin neutraalin väriseksi eikä siis mitenkään huomaa että kyseistä tuotetta olisi edes käytetty.Yksi hyvä puoli on, että tätä voidetta ei tarvitse todellakaan paljon. Luulisi riittävän ihan mukavan tovin.

On tullut myös hamstrattua hajuvesiä.....iiks.

Ja siinä jotain tämän kuun häröilyjä. Älkää kysykö.


Työviikot ovat tuntuneet myös menevän tosi nopeasti oikeastaan nyt kun mietin.... vielä muutama viikko olisi itsellä jäljellä. Jaksaa jaksaa!
Olen ehtinyt jo tässä kuukauden sisällä teloa itseäni enemmän kuin tarpeeksi. Ei mitään suuria vahinkoja, mutta kädet ja jalat ovat täynnä mustelmia, välillä lyön päätäni siellä hyllyihin ja hyllyjen reunoihin ja joskus jopa silmäkulmaa...

Tässä melkein tyypillinen päivä töissä.

Onneksi tuo päivä oli aika yksittäistapaus, mutta sormet ja jalat on koetuksella noiden rullakkojen kanssa...

Oon myös haahuillut töissä kuin mikäkin zombi. Illat vain venyy eikä muka ehdi ajoissa nukkumaan... tästä syystä yöunet on ollut hurjat 4-5 tunnin luokkaa (joka päivä seiskaksi töihin) ja olo töissä aina sen mukainen. Onneksi ei hirveesti aivotyötä vaadi työt niin saakin vähän zombeilla.
Tässä kuva joka kuvastaa mua töissä.

Huomenna kokoonnutaan pitkästä aikaa kavereiden kanssa ja josko vähän pardi pardi.
Pahoittelut suht. sekavasta postauksesta, bear with me. 

Hyvät viikonloput kuitenkin kaikille!

I won't let you easily take a taste

Oli ihanan rento viikonloppu. Ei tarvinnut pomppia minnekkään, sai vain olla ja henkäistä pitkän työviikon jälkeen. Ja töistä puheen ollen, vaikka itkinkin miten karulta koko paikka tuntui, on asiat huomattavasti paremmin. Oli heti sen ekan viikon jälkeen. Tosin edelleen oudoksun joitain tapoja enkä vieläkään ole 100%:sesti tottunut siihen että siellä kuljetaan kuin laput silmillä ja ollaan pääsääntöisesti ihan omissa oloissa. No onneksi tykkään silti tehdä yksiksenikin hommia.

En nyt kuitenkaan tullut purkamaan mitään töistä, vaan innostuin sunnuntain kunniaksi ja vedin naamaani pitkästä aikaa kunnon "sotamaalaukset".

Meillä on aina sama virsi jos alan itteäni laittamaan; Janne tulee katsoon mitä teen ja huomaa että meikkailen ja kysyy ollaanko menossa jonnekkin/onko joku tulossa. Suurimmaksi osaksi näissä tapauksissa vastaus on aina sama; ei olla menossa minnekkään eikä kukaan ole tulossa.
Janne ei tunnu tajuavan, että mä voin tykätä meikkailla ihan omaksi ilokseni. Viikoilla meikit on niin simppelit ja minimaaliset töihin, että on mukavaa välillä kotona edes vetää vähän raskaampaa meikkiä naamaan. Plus mä koen nää mun hupi meikkailut myös jonkinlaisena treeninä. Meikkaamistakin kun täytyy opetella ja nää on niitä hetkiä kun voi kokeilla jotain uutta ja huomata mitkä sopii itselle ja mitkä taas ei toimi ollenkaan.
Kamalaa jos on menossa jonnekkin, aikaa rajoitetusti ja alkaa laittamaan itseään valmiiksi; päättää kokeilla jotain uutta vain todetaksi että ei, ei toimi minun naamassani ja joudut puhdistamaan naaman ja tekemään kaiken uudelleen.

Mä pysyn aika pitkälti omalla "mukavuusalueella" meikkaamisessakin. Jos mä koitan jotain uutta tyyliä ja erilaisia meikkejä, musta tuntuu että mä en näytä itteltäni ja koen ehkä näyttäväni jopa typerältä. Sitä on tottunut näyttämään joltain tietyltä ja kaikki uusi tuntuu aluksi kauhistuttavalta. "Ei niitä nyt näin voi jättää" "Ei ne näin voi olla.." Tuttuja ajatuksia. Pitäisi vain olla avoimempi uusille jutuille ja kokeilla rohkeasti. Eipä siinä mitään häviä, varsinkaan kun ei tarvitse pelätä ihmisten ilmoille menemistä.

Nytkin tein pitkästä aikaa kulmat luomiväreillä.... en oo tehny niitä varmaan yli vuoteen sillälailla. Aina tulee tartuttua kynään, mutta kyllä se niin on että pidän ehdottomasti luomiväreillä tehdyistä kulmista paremmin. Toki teen silti kynälläkin silloin tällöin.
Ja kulmat on huomattavasti normaalia paksummammat mitä yleensä teen. Mä oon aina mieltänyt, ettei paksut kulmat sovi mulle yhtään, vaikka kai se on mielipide kysymys taas... kenen mielestä nuo nyt sitten on paksut? Itselle ainakin niistä mun normi kynä kulmista selvästi paksummat, vaikkei loppujen lopuksi kovin paljon.. Jälleen kerran sellanen ei perkele voiko niitä jättää näin, mutta kun alkoi tuota itse silmämeikkiä tekemään tajus ettei ne kulmat enää pomppaa sieltä niin silmille kuin aluksi ja ne oliki ihan OK:t.

 Pitäis varmaan vielä keksiä miten noita hiuksia stailais. Ne on aina vaan tollaset plääh.

Bolero - Polkashop

Have2have Kengät - Bubbleroom

Hame - Hersecret

Sukkahousut - Backstreet

Banned uimapuku - Backstreet

Korvikset - Blackgroup

Jotain asu juttua. Kyseinen luuranko härdelli on tosiaan uimapuku, jonka ostin jo viime huhtikuussa kesää varten. Arvatkaa vain ehtikö olla käytössä? Sieläpä se kaapissa on pyörinyt, mutta se on vain niin kiva että piti sitä edes vähän ottaa esille. Ainiin, varmaan sanomattakin selvää että kuvanlaatu kusee, koska ei ollut kunnon valoa. Oli niin harmaa päivä, ettei siinä paljon luonnonvalo auttanut.

Hmh.. Mun piti alkaa tänään siivoamaan makuuhuonetta ja vaihtaa järjestystä, mutta mä vähän niin ku jäin taas vain koneelle ja päätin että ehkä huomenna...

Ei niin hauskaa kuin väittävät

Eilen alkoi harjoittelu uudessa työpaikassa. Omasta mielestäni en mitenkään liikaa jännittänyt tai stressannut, koska jotenkin elän aina siinä uskossa, että kaikki järjestyy ja kaikki menee hyvin. Tai niin haluan aina uskoa. (toistanko mä itseäni...)

Ensimmäisen päivän päätteeksi, kotiin päästyäni istahdin sängylle ja aloin vain itkeä. Minä. Itkeä. Asia mitä muut ei tuu koskaan näkemään ja näin ollen ehkä uskomaankaan. Mutta näin kävi.
Mietin, että mikä mulla nyt on, miksi mä itken? Eihän mulle tapahtunut edes mitään.
Mä tulin siihen tulokseen, että mä olin vain henkisesti niin maahan lyöty, ettei voinut kuin itkeä.

Päivä alkoi hyvin, pomo esitteli paikkoja ja sitä puolta missä olisin tekemässä hommia. Kyseessä on siis isohko tavaratalo ja työntekijöitäkin monta. Kierrosta tehdessä oli yksi muu työntekijä juuri hyllyllä hääräämässä ja pomo sitten siinä esitteli minut hänelle. Pienen viiveen jälkeen työntekijä kääntyi katsomaan meihin päin ja oli tyyliin "jaa". Ei esitellyt itseään eikä kyllä tervehtinytkään. Jäi hieman outo olo, mutta en antanut sen häiritä.

Sitten pomo antoikin jo minulle ohjeita mitä voisin alkaa tekemään ja jätti minut sitten työn touhuun.
Siellä täällä näkyi aina joku toinen työntekijä, mutta kukaan ei vahingossakaan tullut millään tavalla esittäytymään tai tervehtimään tai edes utelemaan, että kuka olen ja mistä olen sinne tupsahtanut. Ei mitään.

Viimeisiä tunteja kohti jatkoin hyllyjen järjestelyä ja siivoilua ja edelleenkään, ei kukaan ollut tullut sanaakaan sanomaan, ja siinä vaiheessa huomasin, ettei pomokaan ollut tullut katsomaan mitä olin saanut aikaan tai tiedustelemaan että kuinka sujuu. Tuntui vaan niin....oudolta se koko päivä. Mä näin muutaman työntekijän siellä täällä, kaikki tekemässä omia juttujaan ja mä olin siellä niin kun mua ei oliskaan. Pelkkää ilmaa, ainakin siltä se vaikutti. Tuli kyllä kamalan kylmä, ankea ja pieni olo ja jopa yksinäinen. Mä en tunne sieltä ketään ja kukaan ei ainakaan oo aikeissa tehdä tuttavuutta. Musta tuntu kuin mut olis jätetty sinne vain heitteille. Mä olin ekaa päivää uudessa paikassa, mä olisin kyllä voinut haluta jonkinlaista "tervetuloa tänne harjoittelemaan"- asennetta, missä mä olisin edes tuntenut itseni tervetulleeksi.

Ja päivän mittaan mä aloin huomata, ettei pomokaan ollut mulle ihan kaikkea tärkeitä juttuja kertonut tai näyttänyt. Mun täyty ite olla silmänä ja korvana ja oppia vähän itsenäisesti joitain asioita, tuli sellainen vitun tyhmä olo. Asiat jotka pitäis ensimmäisenä kertoa uudelle harjoittelijalle jätettiin kertomatta, mutta sitte saatettiin kertoa asioita jotka ei ainakaan tällä hetkellä vaikuta muhun. Tuntu että mut haluttiin saada näyttämään typerältä, vaikka uskon ettei pomo tahallaan jättänyt asiota sanomatta. On vain niin paljon kerrottavaa, mutta jaksan ihmetellä miten voi unohtaa joitain ihan perus juttujen näyttämistä tai kertomista.
Siellä on montaa sorttia ovia ja kaikissa erilaisia avausmekanismeja ja mulle ei edes kerrottu että miten niitä auotaan. Ja mun täytyy kuitenkin joka päivä niistä ovista kulkea. Tyhmä olo. Vitun tyhmä olo. Toinen asia olisi voinut olla se, ettei minulle sanallakaan kerrottu siitä että suurimmassa osassa ovia on hälytykset vartialle, jos niitä ei aukaise oikein. En ainakaan tietääkseni laukaissut hälytyksiä, mutta luulisi että nämä on niitä juttuja jotka kerrotaan heti ettei tule turhia hälytyksiä.

Moni saattaa miettiä, että mikset kysy jos et tiedä. Tottakai kysyn, mutta musta tuntuu tyhmältä kysyä niin yksinkertasia juttuja jotka olis voitu näyttää mulle heti kun sinne tulin ja mulle paikkoja esiteltiin.

Eka päivä oli mulle vaan henkisesti rankka. Toki niin sanotaan aina, että aluksi kaikki tuntuu henkisesti rankalta uusissa paikoissa, mutta kyllä se siitä. En kuitenkaan täysin allekirjoita tätä väittämää... miksei mulla sitten ole ollut näin "henkisesti raskasta" muissa paikoissa? Miksei?!
Ehkä juuri sen takia on viä rankempaa kun en tunne ketään ja vaikuttaa siltä ettei ketään kiinnosta. Se yksinäisyyden tunne. Ei ketään kenen puoleen kääntyä ja joka olis avoimin mielin heti sanomassa, että kysy vain heti jos et tiedä jotain ja vaikka ekana päivänä olisi melkein kädestä pitäen näyttänyt jotakin juttuja miten siellä toimitaan. Ei jälleen kerran tulisi tyhmä olo siitä että teenkö mä nyt oikein. Toki pomo sanoi heti että kysyä häneltä jos ei tiedä jotain, mutta ei hän ole myymälän puolella puoliakaan ajasta, vaan toimistossaan ja joskus vielä muualla. Lähdenkö mä ettimään sitä toiseen päähän myymälää, varasto puolelta enkä edes löydä sitä. Lähinnä tarkoitin, että muut työntekijät olisivat vähän avoimemmin liikkeellä niin, että tulee sellainen olo että heiltäkin voisi kysyä ja pyytää apua.

 Kai ne kaikki negatiiviset asiat sit tuli vai yhteen kotia päästyä. Janneki oli lähteny sillä aikaa taas viikoksi pois ja mä tajusin että mä olin yksin kotonaki. Mä en ikinä olisi uskonu, kuinka paljo mä olisin tarvinnu sitä nyt just täällä. Mä olisin saanu sille purkaa tuntojani ja ehkä mä olisin välttyny totaaliselta henkiseltä romahdukselta. Viikko ennen kuin tää harjoittelu alko mä näin melkein joka yö aika ahdistavia unia, 3-4 kertaa näin jopa unta että myöhästyn ekana päivänä juurikin tuolta töistä ja ahdisti vain lisää. Ehkä mä en tajunnu miten ahdistunu ja stressaantunu mä alitajuntaisesti oikeasti olin koko uudesta harjottelupaikasta ja se sit purkautu näin kaikkien turhautumisen ja vittuuntumisen ohella.

Koko loppupäivä kotona meni vain itkuisena ja ankealla mielin. Ikinä mulla ei oo ollu tällasta tunnetta uusista paikoista, näissä harjoittelu paikoissakin ja muissa missä olen ollut. Aloin vain uskotella itselleni, että ei mun tarvi siellä kauaa olla ja että toivottavasti mä pääsen sieltä pian pois. Sellanen olo että ahdisti jo ajatella seuraavaa työpäivää, jos se menis samoissa merkeissä. Mä en vain pystyisi, enkä haluaisi, eikä mun mielenterveys kestäisi. Tajutessa että mun tulee olla siä viä 2 kuukautta, mun tekis mieli vain pikakelata koko se aika.

 

Tänään oli toki hieman parempi päivä, muutama jopa jutteli ja muutamat esittäyty ja kahden kanssa tein vähän hommiakin. En tullut tänään itkien kotia, mutta ei mulla sen hauskempaa siellä nytkään ollut. Joku radikaali shokki sille, että edellisessä paikassa oli niin huippu porukka, lämmin ja tervetullu olo ja se yhteishenki niin hyvä että kaikki oli aina hymyssä suin ja monesti munki ohi kulkiessa vaan huikkasivat et kuinka sujuu ja perään hyvähyvä. Se että joku edes huomaa että sä oot siellä ja kiinnostaa että siellä pärjää itsekseen.

Olipas avautuminen, harvemmin mitään näinkää henk.kohtasia juttuja kirjottelen, mutta nyt on pakko purkaa jonnekkin.

Varmaan muutaman viikon päästä nauran jo tälle avautumiselle ja pidän itteäni tyhmänä kun edes annan itteni ajatella näin.
Ei voi sanoa kuin että toivottavasti nauran. Toivottavasti.

Sun is painted in the corner, but it's never getting warmer

Johan on ollut taas vaihteeksi hiljaista täällä.
Sanomattakin varmaan selvää, että näin joulun alla oli töissä entistä kiireisempää ja olo on ollut työpäivien jälkeen kutakuinkin sen mukaista. En ole yksinkertaisesti jaksanut tehdä töiden jälkeen yhtään mitään ylimääräistä, kuten siivota tai mitään muutakaan järkevää. Viikonloput olen oikeastaan nukkunut ja zombeillut vielä lisää.

Tänä vuonna en myöskään juuri jaksanut mitenkään valmistella joulua tai panostaa siihen. En hakenut kuusta varastosta, en ottanut joulukoristeita esiin saati tehnyt mitään jouluruokiakaan. Muutamat jouluvalot laitoin parvekkeelle ja lasille, vaihdoin hieman jouluisemmat verhot, mutta siinäpä minun panostukseni.
Jotenkin tänä vuonna joulu tuli niin nopeasti, ettei sitä edes tajunnut. Maanantaina olin vielä töissä ja sitten sitä alkoi vasta hahmottamaan, että seuraavana päivänä olisi aatto. Joulu ei vain tuntunut joululta tänä vuonna, ei edes lunta! Masennus ja Jannekin lähti jo ennemmin kotipuoleensa, joten vietin joulua yksin.. tai no sukulaisten kanssa mutta you know.
Ei ollut mitään syytä miksi olisin valmistellut joulua täällä vain itselleni.
Toki lahjoja hommasin kavereille ja vanhemmille ja muutamat Jannellekkin, itse sain lähinnä rahaa ja suklaata ja pari muutamaa lahjaa.

Varsinaista päivitettävää minulla ei ole, mutta lätkitään taas muutamat kuvat loppuun.

 

Äiti osti mulle pingviinivalon mitä olin halunnu jo jonkin aikaa! Se on vaan niin söpö!

 

Kummeilta sain tällaisen joulukimpun. 

 Sain myös kavereilta kaikkia ihania lahjoja ja tämä on yks niistä. "Eniten Vituttaa Kaikki" voisi lukeutua mun raamatuksi. Aivan mahtavaa iltalukemista ja välillä pitää oikein miettiä että en kai mä ole ite tätä tehnyt, niin paljon voin samaistua.

  Hommasin vähän ennen joulua myös itselleni Brandosin alennuksista nämä Iron Fistin ihanuudet. 

Yksi lahja olisi vielä itselle suunnitelmissa, mutta täytyy ihan tosissaan harkita kunnolla, tälle hauskuudelle kun tulisi hintaa +250€ joten.... ja uusi sohvakin pitäisi hommata... Ugh.

Jouluna saatoin näyttää tältä. Plus löysin kirpparilta tämän ihanan restylen paidan!

Hiukset on taas saaneet vähän kaveriksi uutta väriä nimittäin mahonginruskeaa, vaikka kuvassa näyttää enemmän mustalta. Hmm aika outoa jos en sanoisi, sillä ikinä elämässäni mulla ei ole minkäänlasita ruskeaa väriä päässä ollut, paitsi yhden kerran tilapäisesti kun halusin hieman neutralisoida vaalennuksen jälkeistä punaisuutta hiuksissa, mutta sekin väri oli ehkä muutaman viikon päässä. 

Ruskea ei siis ole koskaan kuulunut milläänlailla lempiväreihin hiuksissa, mutta on alkanut ottaa paikkaansa suosiossa. En edelleenkään pidä perus ruskeasta, siksi päädyin mahonginruskeaan. Toinen ongelma oli, että nyt kun hiukset olivat tosi kylmän vaaleat, ne olivat ristiriidassa tämän ruskean kanssa. Ruskea kun on lämmin väri ja hopea kylmän värinen, ne eivät vain istuneet yhteen. 

Ongelmaan oli helppo ratkaisu. En ollut huoltanut hiuksia hopeshampoolla hetkeen aikaan, joten keltaisuus alkoi paistaa jo ihan mukavasti läpi. Se ei haitannut ollenkaan, koska lämmin vaalea sopi ruskean kanssa huomattavasti paremmin. 

Oon kuitenkin onneton tunari värien kanssa aina, kun oikeasti haluan ja yritän jotain. Tottakai menin taas kokeilemaan kaikkea outoja väriyhdistelmiä sun muuta ja hiukset meni vain huonomman väriseksi. Jouduin hieman pakittamaan ja korjaamaan taas hopeshampoolla, mikä palautti värin suht kylmäksi taas. Ostin lämpimän sävyistä blondia ja yritin korjata taas tilannetta, mutta eihän se enää onnistunut niin kuin suunnittelin. Hiukset ovat siis taas aika hopeahkot ja ilmi riidoissa tämän ruskean kanssa, vaikka pelastus on että se näyttää hieman mustalta, joka sopii sitten taas paremmin hopean kanssa. 

Mulla olisi tasan kaksi vaihtoehtoa mitä tehdä näille vaaleille hiuksille ja eka olisi vaalennus. Se olisi pitäny kyllä tehdä jo aikoja sitten, mutta yritin muka säästää hiuksia ja hoitaa homman jollain muulla ja kuten sanottu; huonoin tuloksin. Vaalennus olisi nyt enmmän kuin paikallaan, niin paljo oon näihin kaikkea hoitovärejä ja muuta lyönyt, että pitäisi vähän nollata tilannetta. Ongelma on se, että hiukset on nyt siinä kunnossa, että vaalennus ei tule kyseeseen ainakaan vielä useampaan viikkoon. Perkele.

Toinen vaihtoehto on hieman luonnollisempi eikä rasita hiusta läheskään niin paljon kuin vaalennus; antaa hopeisuuden vain haalistua pois. Tämä toimi ennemmin, joten en näe syytä miksei se toimisi nyt. Oon vaan kauhea hätähousu tällisissa asioissa että jos jotain haluan, haluan sen heti. Nää on taas näitä hetkiä kun tekisi mieli tarttua johki väriin ja vetää kaikki vaan sillä.

Hieman outoa ajatella, että kaikki se vaiva että sain supervaaleat hiukset on nyt hieman turhaa. Nyt haluankin niistä lämpimämmän vaaleat a.k.a keltaisemmat. Se sotii kaikkea mun ajatusmaailmaa vastaan, mutta tulin valitettavasti siihen tulokseen, että nyt on tehtävä näin. Valkoiset/hopeat hiukset on ehdottomasti mun lempi hiusväri ja aioin kyllä palata siihen, mutta en nyt vielä. 

Koen että mun hiusmalli ja pituus ei sovi valkoisille hiuksille, kuulostaa kummalta mut se ei vain tuntunu oikealta. Odotan siis että saisin hiuspituutta lisää ja yritän sitten taas uudelleen. Muutenkin kun yritän kasvattaa epätoivoisesti tätä lettiä vaalentaminen ei hirveästi paranna asiaa, on enemmän plus miinus nolla tilanne. Jos nyt saan näistä luonnollisemman vaaleat ei tarvitse käsitellä hiusta läheskään niin paljon ja se toivottavasti edesauttaisi kasvua lisää.

Näihin outoihin hiuspainotteisiin tunnelmiin.

-Vania