27.11.2013

Yo, I run this, I smash it

Olin aikeissa mennä tänään nukkumaan kerrankin ihmisten aikaan, mutta kello lähestyy jo yhtä yöllä että...

Koko illan säädin ja yritin värkätä tämän blogin ulkoasun kanssa ja sain sen nyt edes jonkinlaiseen kuntoon.

Halusin saada nyt tuon tumman taustan, koska alkoi tuo valkoinen sattua jo silmiin.

Bannerissa komeilee myös yksi ensimmäisistä töistä piirtopöydällä tehtynä.
Piirtopöytä on ostettu jo varmaan yli vuosi sitten mutta en ole vielä tätä ennen ehtinyt sitä muka edes koittamaan..
Sanotaanko, että näin ensimmäiseksi varsinaiseksi työksi, lopputulos on ihan ok. Olisihan siinä vielä hienosäätöä ja jotain paranneltavaa, mutta en vain enää jaksanut tätä työstää.


Tietty en tätä työtä ihan päästäni keksinyt, vaan idean ja pohjan sain tästä kuvasta mikä tuli vastaan tumblr:issa.

Onhan näissä paljon samaa, mutta lisäsin siihen oman juttuni ja tein työstä oman näköiseni. Tää kuva oli vain niin täydellinen malli juuri sellaiselle mitä olin ajatellut tehdä.



Mutta asiasta kukkaruukkuun, muutaman päivän sisällä tullut hauska määrä uusia lukijoita!


Ei tässä oikein voi kuin ihmetellä että mistä teitä tulee?!
Mutta tervetuloa!


4 kommenttia:

  1. Hoo, hieno banneri. Todella hienosti piirretty mikäli et piirtopöytään ole ennen koskenut. Siitä se piirustelu lähtee sujumaan kun vaan jaksaa harjoitella ja tulee toistoja enemmän. Good Job! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla että kun motivaatio palaa, hion tuota banneria vielä. Ja josko tuo taito tosiaan kehittyisi :D Mutta kiitos (◡‿◡✿)

      Poista
  2. naaaaaaaaa! ma tukkaan tasta ulkoasusta :3

    VastaaPoista