29.3.2014

Haaste: Päivä 7 & 8

Huhhuh. Jäänyt kyllä tämä haaste hieman taka-alalle.
En ole yksinkertaisesti jaksanut näpsiä kuvia ja koska päiväni ovat suurinpiirtein täysin samanlaiset ei ole mitään innostusta näpsiä niitä kuvia...

Edellisen haastepäivän jälkeen sainkin silmäni siihen kuntoon, ettei pärstästä tai mistään muustakaan tehnyt mieli ottaa kuvia. Vasemman silmän alaluomi tosiaan otti ja ärtyyntyi oikein kunnolla, vetistellen kaksi päivää putkeen, hirveän kosketusherkkänä (pelkkä räpsyttely sattui) ja paisuikin pikkaisen. Varsin mahtavaa siis. Äiti ehdotti isän silmätippoja, mitkä ovat silmän kosteuttamiseen tarkoitettuja. Olin skeptinen enkä uskonut, että niistä olisi hyötyä, varsinkin kun vamma oli silmän ulkopuolella. Jouduin kuitenkin toteamaan, että pelkästään muutaman kerran kun näitä silmätippoja käytin, olo tuntui huomattavasti paremmalta ja jotenkin rauhoitti sitä silmää ja jo seuraavana päivänä silmä ei ollut kipeä tai punainenkaan! God bless.


Tämä haaste tulee olemaan aika suppea kuvien puolesta. En jaksanut näinäkään päivinä räpsiä paljon kuvia...

AAMU
 Teetä ja mustikkajogurttia. Huomatkaa myös pähee pokemon lautanen. Suoraa ala-aste ajoilta.

NAAMA

HIUKSET
 Pieni vaalennus päähän, vähän värien sekoittelua ja tadaa! Plus äiti pikaisesti napsaisi latvoista kuivat pois.


RUOKA
Uuups. En muista mitä söin, eikä kuviakaan ole.

TÄRKEINTÄ
 Toistoa, mutta ilman näitä en olisi saanut noin kivaa punasta väriä päähäni. 

PÄIVÄ
Hauskaa kun sunnuntaina oli noin talvinen sää ja maanantaina oli jo näin kaunis ilma. 

ILTA
Vähän simpsoneja

PÄIVÄNKUVA


Teen tätä haastetta vähän satunnaisesti, miten jaksankin näpsiä kuvia jne.

4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis teekuppi!!^^ Ja tuo sinun meikkisi on kaunis!!<3 Pokemoooooon, ihan parhautta!!<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuppi oli kyllä aika pakko hankinta, kun sen kaupassa näin. Harmi etten ostanut useampaa :( Ja kiitos kiitos ≧'◡'≦

      Poista
  2. Oon kateellinen tosta lautasesta ja teekupista ja sun hiuksista :--D

    VastaaPoista