12.3.2014

Haaste: Päivä 3 & 4

AAMU
 Joka päivä ennen töihin lähtöä, vedän teet kiduksiin ja katon Pulmusia. 
Toinen kuva; aamulla töihin lähdössä. En voi ku ihmetellä miten valoisaa 7:ltä voi olla. Ei ole pitkä kun tuohon aikaan oli vielä järkyttävän pimeää.

NAAMA/HIUKSET
 Edelleen samalla naamalla ja hiuksilla.

RUOKA
Kolmantena päivänä syötiin samoja pihvejä ja salaattia mitä toisenakin päivänä. Tänään oli Tortillapäivä.

TÄRKEINTÄ
Vanha kunnon MP3-soitin. Ilman tätä en lenkille lähde. En.
Tänään hain jotain kiva kivaa postista. Hyvin vaikea arvata mitä tuolla on.

PÄIVÄ
Olin pitkästä aikaa lenkillä! Herranjumala. Olin kyllä kahen vaiheilla lähdenkö juoksemaan, töissä alkoi kurkku oirehtimaan siihen malliin, että saattaisi ottaa ja ärsyyntyä lisää. No, en voinu kuitenkaa vastustaa. Aurinkokin paistoi, mutta tuuli kyllä järkyttävästi. Lähdin kuin lähdinkin juoksemaan ja niin kuin oletin... sain kurkkuni mukavan kipeäksi. Onneksi se kuitenkin meni nopeasti ohi.
Tänään oonki pessy pyykkiä heti kun kotiin pääsin. Tuntuu, että tuota pyykkiä on silti iso kasa vielä. Miten kahdelta ihmiseltä tulee näin paljo pyykkiä.

ILTA
Molempina iltoina oon kattonu ku Janne on pelannu South Parkkia. 
Pelin lisäksi katottiin myös ihan jaksojakin.

PÄIVÄNKUVA
Olkoon tämä päivän kuvana. Selvittääkseni hiukan tätä juttua; Mulla ei ole muumeja vastaan mitään, päinvastoin mä pidän muumeista! Mun puolesta kaikki saa kerätä mitä haluavat jne. mutta töiden takia mä olen joutunu näkemään näitä.... hullun kiilto silmissä olevia keräilijöitä joita mä en jaksa ymmärtää. Tässä siis tämän päivän ihmettelyt.

Kohokohtina voisi olla tuo paketti minkä hain, varsinkin kun oli juuri sellaiset kuin piti! Kohokohdaksi jääköön tuo muumihömpötys myös. Huominen stressaa taas aika kivasti... Nainen joka tavallaan vastaa tästä mun harjoittelupaikasta ja koko harjoittelusta tulee huomenna käymään töissä ja keskutellaan mahdollisesta jatkosta jne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti